maanantai 24. elokuuta 2015 | 16.48

Täällä taas, kuulumisia hieman!

Hieman on tullut taukoa kirjoitteluun, on vaan ollut jotenkin niin kiire koko ajan, että lopulta kun illalla hetkeksi kerkeää istahtaa alas, ei ole mitään jaksanut enää koneella tehdä. Hieman muuttelin blogia, fontti vaihtui ja lisään tänne meidän muut eläinlapset, joita saattaa joskus blogimerkinnöissä vilahdella. Pahoittelen jo etukäteen, tästä postauksesta tulee oikea palapeli ja sekasotku.. :p

Meillä on tässä kämpässä yksi huone toiminut kanilana, kun olen kasvattanut kaneja. Mutta nyt kun kanikasvatus jäi tauolle ja kaneja on enää kolme, huoneesta tuli osittain myös mun askarteluhuone ja Rölli on päässyt ekoja kertoja sinne katsomaan kaneja kunnolla. Hieman jänniähän otuksia ne oli aluksi, sitten niitä pitikin kovasti yrittää saada leikkimään.


Meille muutti kuun alkupuolella myös uusi asukas, afrikan kääpiöunikeko, jolla ei vielä toistaiseksi ole nimeä. Sen touhuja Rölli on pari kertaa tuossa katsellut, muttei ole onneksi sen perään pahemmin ollut. Tästä poitsusta tulossa myöhemmin vähän lisää :)


Röllille on tullut ostettua vähän lihoja pakastimeen, joka alkaakin olla jo melkoisen täynnä. Muutama kilo hevosta, possua ja maksaa tuli pussitettua pakkaseen, kyllä näillä pitäisi hetki pärjätä. Lisäksi pakkasesta löytyy ennestään muutama kilo karitsanrasvaa sekä peuransorkkia.



Aloitin vanhempieni chihuahua Hupin kanssa nose workin muutama viikko sitten, ja hurahdin siihen täysin Hupin kanssa. Hupi on rauhallinen eikä nosta kierroksia, mutta innostuu silti heti, kun tajuaa mitä ollaan tekemässä. Ostin tarvikkeet nose workkiin myös meille kotiin, jos jossain kohtaa alkaisi samaa harjoitella myös Röllin kanssa.


Röllin kanssa tähän asti on ongelma treeneissä ja mätsäreissä ollut motivointi ja palkkaus. Rölli on ollut alusta saakka hyvin nirso ja vaikeasti motivoitava, mutta nyt alkaa tuntua, että loppuu ideat kesken. On inhottavaa treeneissä tajuta, että jahas, taas on namit jotka ei kiinnosta pätkääkään. On koitettua kaikenmoista raakaa ja paistettua lihaa, maksaa, erilaisia koirien nameja, leluja ja viime mätsäreihin paistoin jopa pekonia mutta ei! Sen supernamin etsintä jatkuu siis yhä..


Viimeisimmässä mätsärissä viime lauantaina Rölli ei aluksi malttanut millään keskittyä. Kun piti seistä, se istui. Ja kun piti seistä jotta tuomari saisi katsottua läpi, heittäytyi Rölli selälleen tuomarin eteen, että rapsutappa! Sininen nauhahan siitä tuli :') Kaveri esitti sitten sinisten kehässä, sijoittuen Röllin kanssa sinisten neljänneksi!



Ja vielä viimeisimpänä ennen kuin painelen nukkumaan: Ilmoitinpa Röllin ja itseni rally-tokon alkeiskurssille! :D Aloitetaan 10.9., saas nähdä mitä siitäkin sitten tulee. Mutta kiva päästä ainakin testaamaan, josko se tuntuisi Röllistäkin mieleiseltä tekemiseltä :)

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä