perjantai 16. lokakuuta 2015 | 10.39

Näyttelykoira, treenikoira, murkkukoira

Tuuloksen näyttelyn tulokset on pitänyt tulla kirjoittamaan tänne jo pidemmän aikaa, mutta aina se on sitten jotenkin jäänyt. Lähdettiin ihan kokeilumielellä, kun oli sen verran lähellä ja suhteellisen halpa ilmomaksu. H:ta sieltä lähdettiin hakemaan ja siihen olisin ollut jo tyytyväinen, mutta osaahan toi Röllikin joskus yllättää ;)

Arctic Hero's Gentleman "Rölli"
11kk, JUN
Tuulos 4.10.2015
Tuomarina Jaana Hartus

"Keskikokoa pienempi 11kk, erinom. tyyppiä oleva uros, jolla voisi olla hieman enemmän raajaluustoa. Lupaava pehmeälinjainen pää, kaunis kaula. Hieman pysty olkavarsi. Kevyet, joustavat liikkeet. Karvapeite vaihtumassa, niukka pohjavilla."

ERI JUK2!

Tästä on hyvä lähteä (ehkä) hakemaan vielä SA:ta joskus kun saadaan toi karva vaihtumaan :) Seuraava näyttely lienee Tammikuussa.

Rally-toko loppui eilen, siitä jäi lopulta ihan hyvät fiilikset päälle. Enemmän opittiin kummatkin kuin mitä odotin. Seuraaminen on hyvällä mallilla, meillä pahimmmat ongelmat aiheuttaa ulkoiset ärsykkeet. Toisten koirien liikkeet ja kaikki ympärillä olevat hajut. Mutta tästäkin on tie vain ylöspäin! Pentutreenit meiltä loppui nyt toistaiseksi, ja aletaan ottaa yksityistunteja. Jos saataisiin tuota hihnakäytöstä vähän parempaan.

Meillä myöskin selkeästi aletaan murkkuilemaan. Rölli päätti aamulla parvekkeella nostaa koipeaan tuolin jalkaan, lisäksi mörköjä on joka puolella, kaikille pitää rehvastella ja esittää isoa urosta. Mutta tästäkin päästään tiukan kurin ja ajan kanssa eteenpäin :)

1 kommentti:

  1. Hei! Laitoin teille haasteen meidän blogissa! http://riimittely.blogspot.fi

    VastaaPoista

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä