Muutamissa mätsäreissä on tullut käytyä, ja ollaanhan me pari kertaa sijoituttu. Pun4 ja sin3 on viimeisimmät mitä ollaan sijoituttu. Vieläkin menestys riippuu paljon tuon koiran mielialasta, mutta vielä enemmän siitä, miten ja missä mätsäri on järjestetty. Liian pienet kehät aiheuttavat meille ongelmia, samoin kuin se, jos ihmiset tunkee koiriensa kanssa aivan kehänauhoihin kiinni vuoroaan odottamaan. Mutta ollaan me paljon kehitytty, aivan huimasti!
11.6. pyörähdettiin Tammelassa kaikkien rotujen näyttelyssä. Itse esitin Röllin ekaa kertaa, edellisessä näyttelyssä kaveri esitti sen. Itse suoraan sanottuna jännitin sitä, en tiedä edes miksi. Edellisillan näyttelytreeni auttoi kuitenkin, sain hyviä ohjeita Röllin esittämisen parantamiseksi ja hyvinhän se meni!
ERI, NUK1. Tuomarina Juha Kares.
"Reipas, hyvin kehittynyt, hyvässä turkissa oleva uros. Hyvä purenta. Kauniit silmät. Lupaava kallo. Rintakehä tarvitsee vielä hieman aikaa ja turhan kapea edestä. Turhan jyrkkä lantio, joka näkyy hieman kinnerahtaina takaliikkeinä ja matalana häntänä. Lupaavat sivuliikkeet."
Tuomari liikutti meitä kolme ylimääräistä kierrosta ja totesi lopulta että ERI ilman sa:ta, Ymmärsin, että pohti sitä, antaisiko sa:n vai ei, mutta ei sitten antanut. Parit näyttelyt käydään nyt syksyllä, mutta seuraavat varmaan sitten vasta ensi kesänä, saa poitsu kasvaa rauhassa.
Käytiin tuossa myös Loimaalla Nose Workin hajutestissä, mutta penkin allehan se meni. Ja sekin oli omaa tyhmyyttäni. Kaikki koirat odottivat vuoroaan erään rakennuksen takana, josta Rölli tietysti meni aivan kierroksille. Eikä se kierrokset päällä osaa keskittyä yhtään mihinkään. Mutta nyt olen taas kerrasta viisaampi ja tiedän pyytää toisenlaista toimintatapaa meidän kohdalla ensi testissä.
Nose Workin koekirja (joka toistaiseksi ammottaa tyhjyyttään) |
Nahkainen näyttelyhihna ja -panta |
Uusi ruokakuppiteline |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti