Röllillä on jo melkein kuukauden ollut kiusana raju ripuli. Aluksi kun se alkoi, ajattelin, että koira on ulkoa jotain syönyt ja pian helpottaa. Vaan ei helpottanut. Kokeiltiin ensin Canikur -kuuri, samalla vaihdettiin ruoka-annokset pienempiin, sisältäen riisin ja jauhelihan lisäksi esim. piimää. Kun Canikurista ei ollut mitään näkyvää hyötyä, kokeiltiin ruuan seassa Tehobaktia ja myöhemmin sen lisäksi haettiin eläinlääkäriltä Promax-kuuri. Edelleen vatsa oli yhtä sekaisin, tässä vaiheessa ripulia oli kestänyt jo noin 2 viikkoa.
Koirakoulun ohjaajalta saimme vinkin koittaa seuraavaksi Axiluria 10 päivän kuurina, epäilyksenä giardia.
Giardia on siima-alkueläin, joka elää ohutsuolen limakalvolla. Se tarttuu koiraan suun kautta, kun se esimerkiksi juo samasta lätäköstä josta giardiaa kantanut koira on ensin juonut. Giardia on yleisempi kuin moni luulee, sillä useimmat terveet, aikuiset koirat kantavat sitä ilman oireita. Nuoremmilla koirilla se saattaa aiheuttaa herkemmin oireita, jotka ovat yleensä vatsan kurina, ripulioireet, vatsanväänteet ja ripuli. Giardia todetaan ulostenäytteellä. Joillakin eläinlääkäreillä on pikatesti giardiaan, mutta sen tarkuudesta on monia mielipiteitä. Toinen vaihtoehto on kerätä koiralta 1-3 päivältä pieni ulostenäyte, joka läheteään laboratorioon tutkittavaksi. Giardiaa hoidetaan yleisimmin Axilurilla 10 päivän kuurina. Lääkekuurin aikana tulisi sisätilat pitää erityisen puhtaana, myös koiran takapuoli olisi hyvä pestä useampaan otteeseen. Giardia ei kuole kylmässä, vaan koiran tarvikkeet ym. tulisi joko saunottaa tai pestä vähintään 60 asteessa. Lattiat on hyvä pestä joko höyrypuhdistimella tai natriumhypokloriitilla.
Kun Röllille oltiin 5 päivää ehditty syöttää Axiluria, alkoi vatsa toimia taas normaalisti. Kuurin loputtua vatsa oli viikon kunnossa, kunnes maanantaina vatsa oli taas aivan sekaisin. Ensi viikon maanantaina lähetämme eläinlääkärin kautta ulostenäytteen tutkittavaksi. Halutaan vielä testillä varmistaa, että taistellaanko tässä nyt varmasti giardiaa vastaan, vai onko kyse jostain muusta.
Harmittaa kovasti, että kaikki koiraseura ja muu harrastaminen on nyt jäissä ollut näin pitkään tän ripulin takia. Onneksi ripuli ei ole vaikuttanut Röllin yleiskuntoon sen kummemmin. Energiaa piisaa kymmenen pennun edestä ja yleiskunto on muutenkin hyvä. Painokaan ei ole pahemmin tippunut ja nestatasapaino on pysynyt hyvänä.
Minä sairautena sitä on ennen giardia-epäilyä hoidettu sen jälkeen, kun huomattiin, ettei ollutkaan vain mennyt maha sekaisin syömisistä? Tuli mieleen, että voisiko olla suolistotulehdus? Kurjaa jokatapauksessa, toivottavasti syy löyty ja Rölli paranee!
VastaaPoistaVatsaa koitettiin vain saada kuntoon aluksi maitohappobakteereilla ym., kun vatsan kunto oli hyvin vaihteleva. Välillä enempi ja välillä vähemmän sekaisin. Giardia oli ensimmäinen sairaus mitä epäiltiin ja tällä hetkellä odotamme ulostetestin tulosta giardian osalta. Röllillä on kuitenkin kohta jo kaksi viikkoa ollut vatsa kunnossa, kertaakaan ei ole ollut vatsa sekaisin. Joten nyt pidetään peukkuja pystyssä josko tämä piina ois vihdoin ohi :)
Poista